Syömishäiriöstä toipuminenTiesitkö, että suurin osaa syömishäiriötä sairastavista on normaalipainoisia?

Jos syöminen on koko ajan mielessä ja se rajoittaa elämääsi, on kyseessä syömishäiriö. Yleensä eniten puhutaan nuorten syömishäiriöistä ja etenkin anoreksiasta ja bulimiasta. Yleisin syömishäiriö on kuitenkin epämääräinen syömishäiriö, jota sairastin myös itse. Moni jättää hakeutumatta hoitoon, koska ajattelee, että normaalipainoinen ei voi sairastaa syömishäiriötä. Näin asia ei kuitenkaan ole.

Tahdon jakaa kanssasi oman tarinani. Voin jo huomattavasti paremmin kuin vuosi taaksepäin, mutta huonoina jaksoina syömishäiriö tahtoo muistuttaa olemassaolollaan ja työtä on vielä jäljellä. Toivon, että sinä syömisen parissa kamppaileva uskaltaisit pyytää apua ja lähteä toipumisen tielle. Niin minä tein, enkä kadu sitä hetkeäkään.

Elämää syömishäiriön kanssa

Varjot saapuivat vuonna 2010. Olin juuri kirjoittanut keväällä ylioppilaaksi hyvin arvosanoin. En vielä tiennyt, minne haluaisin mennä opiskelemaan ja olin päättänyt viettää välivuoden töitä tehden. Seurustelin myös. Tiesin, että minulle oli tullut hieman kiloja, mutta en kuitenkaan ajatellut itseäni ylipainoisena. En sitä ollutkaan, vaikka painoa oli tullut hieman reilummin lisää. Aiemmin paino oli pysynyt helposti tietyssä luvussa, mutta seurustelun mukana tuli myös ylimääräinen herkuttelu. Olo oli hieman epämukava, joten ajattelin liikkua enemmän ja vähentää herkuttelua.

“Juha jaksaa kyllä nostaa mut, mutta sinusta en ole varma. Sulle on tullut kiloja.”

Olen aina ollut herkkä ihminen. Tunnen voimakkaasti. Äänensävy, ilmeet ja piilotetut merkitykset, aistin ne. Tuolloin vuonna 2010 olin ollut yhdessä entisen poikaystäväni kanssa vuoden. Hänen perheestään oli tullut myös minun perhe. Yhtenä tavallisena lauantai-iltana pelleiltiin: nosteltiin toisiamme keittiössä ja sellaista leikkiä. Entinen poikaystäväni, sanottakoon vaikka Juha, nosti hänen siskonsa ilmaan ja pyöritti. Tuli minun vuoroni. Sisko sanoi: “Ei se Juha sua jaksaa nostaa. Sulle on tullut kiloja.” Olin ihan äimistynyt ja tunsin häpeää. Kukaan ei sanonut mitään ja tilanne meni ohitse. Se kuitenkin satutti minua pysyvästi.

Vuosi vaihtui ja muutin Etelä-Pohjanmaalle opiskelemaan ammattikorkeaan. Olin edeltävänä kesänä tehnyt tuttuun tapaan kesätöitä kotipaikkakuntani ikkunatehtaassa. Samassa tehtaassa, missä isäni työskentelee. Työ on hyvin fyysistä vuorotyötä. Evääni olivat vähän mitä sattuu: rahkaa, omenaa ja näkkileipää. Huomasin eräänä kesäpäivänä, että olin laihtunut. Innostuin asiasta kovasti ja päätin jatkaa samalla mallilla. Tein myös pitkiä kävelylenkkejä päivittäin, joskus jopa 10 kilometriä.

“Syömisen hallinta toi minulle kontrollin tunteen.”

Tässä kohtaa on hyvä mainita, että olen aina pitänyt hallinnan tunteesta. Jos en muuten pystynyt kontrolloimaan ympärillä tapahtuvia asioita ja pelkäsin menettäväni hallinnan tunteen, oli syömisen kontrollointi minulle tapa päästä kiinni takaisin oman elämäni hallintaan. Jos en voinut vaikuttaa muihin asioihin, niin ainakin pystyin päättämään, mitä suuhuni laitan tai jätän laittamatta. Oikeasti tämä oli vain illuusio hallinnasta, huijasin itseäni.

Innostuin myös kokeilemaan karppausta. Jätin kaiken viljan pois ja huomasin kehon kutistuvan. Tunsin ylpeyttä. Tässä vaiheessa minulle alkoi tulemaan ongelmia unen kanssa. En saanut unta ja kun viimein sain unen päästä kiinni, heräsin taas aamuyöstä. Lääkärirumba alkoi. En osannut yhdistää unettomuutta niukkaan syömiseen. Sain käyttöön erilaisia unilääkkeitä.

Syömishäiriö
Ajattelin olevani lihava. Kuva on vuodelta 2014.

Eräänä kesänä Seinäjoella olin tulossa kauppakeskuksesta poikaystäväni kanssa. Kauppakeskuksen pihalla vieras mies huusi minulle: ”Tuo miltä näytät ei ole yhtään kaunista, vaikka niin luulet”. Hän tarkoitti langanlaihaa olemustani. En välittänyt kommentista silloin, mutta se jäi mieleen. Myös läheiset ympärilläni kommentoivat kuihtuvaa olemustani. En halunnut ottaa puheita todesta, vaan jatkoin.

“Sain lähetteen syömishäiriöklinikalle.”

Syksyllä 2014 lähdin vaihto-opiskelemaan Ruotsiin Karlstadin yliopistoon. Nautin suuresti kokemuksesta, mutta syöminen sosiaalisissa tilanteissa jännitti ja kaupasta oli hankala löytää sopivaa ruokaa. Kuukautiset lakkasivat 5 kuukaudeksi. Palattuani opiskelijavaihdosta kävin opiskelijaterveydenhuollossa. Siellä ollut hoitaja tahtoi ottaa hemoglobiinin ja pelkäsi, että pyörryn, koska olemukseni oli niin hauras. Hän järjesti minulle lähetteen syömishäiriöklinikalle.

Kävin klinikalla parin kuukauden ajan kerran viikossa. Tapasin psykologia, ravitsemusterapeuttia ja fysioterapeuttia. Keskusteltiin mahdollisista syistä syömishäiriöön ja sain vinkkejä syömiseen ja kehon rentouttamiseen. Tervehdyin etenkin painon osalta ja saavutin terveen painon alkukesästä 2015. Paino oli se sama, joka minulla oli ollut ennen syömishäiriötä. Kuitenkaan mieleni ei ollut vielä täysin toipunut, vaikka minulle kirjoitettiin ‘terveen’ paperit. Valmistuin samana vuonna ammattikorkeasta ja muutin takaisin Pohjois-Pohjanmaalle.

Elämä jatkui perinteisesti työn ja arjen parissa. Mieleni ei kuitenkaan ollut vielä täysin terve ja syöminen pyöri jatkuvasti mielessä. Muistin kaiken, mitä panin suuhuni ja minulla oli pakottava tarve liikkua joka päivä. En voinut elää spontaanisti ja nauttia haluamistani ruoista lihomisen pelon vuoksi. En antanut keholleni lupaa hakeutua sen biologiseen normaalipainoon. Käytin myös edelleen unilääkkeitä.

Pysyvän muutoksen aika

Aloitin uudessa työpaikassa 2017 ja tapasin nykyisen poikaystäväni. Loppuvuodesta muutin Ruotsiin, missä hän myös työskenteli. Olin tullut siihen pisteeseen syömiseni kanssa, että en enää jaksanut olla asian kanssa. Minun oli tehtävä muutos. Tutustuin vaihtoehtoihin, tarvitsinko ravitsemusterapiaa vai peräti psykologia? Elettiin kevättä 2018 ja asuin jo Göteborgissa. Tuntui, että olisi mielekkäintä keskustalle syömisasiasta suomenkielisen ravitsemusasiantuntijan kanssa. Mietin: “Voikohan etänä saada ravitsemusterapiaa?”

Löysin ihanan ravitsemusterapeutin Ullan ja hänen yrityksensä BITE Haarukassa hyvinvointi. Meillä synkkasi heti, ja ensimmäisen Skype-keskustelun jälkeen halusin jatkaa Ullan kanssa syömishäiriön käsittelyä. Teimme sopimuksen 6 kuukaudeksi. Skypessä keskustelimme 2 kertaa kuukaudessa ja joka viikko tein erilaisia tehtäviä, jotka tukivat paranemisprosessia. Tärkeintä oli opetella taas syömään ja erottamaan itsetunto kehosta. Alkuun täytin 2 kpl kyselyitä, jotka otettaisiin terapian loppupuolella uudestaan käsittelyyn. Ullaan sai aina tarvittaessa nopeasti yhteyttä WhatsApissa.

Viimeinen Skype-keskustelumme oli joulukuun alussa 2018. Oloni on todella paljon parempi ja energisempi, vaikka kuten mainittua, huonoina päivinä syömishäiriö muistuttaa olemassaolostaan. Terapian loppupuolella keskustelimme Ullan kanssa muutoksista, joita olin kokenut jo vajaassa puolessa vuodessa.

Tulokset olivat huimaavat:

  • Jatkuva palelu loppui
  • Hiusten kasvu nopeutui
  • Halkeilevat kantapäät paranivat
  • Uskalsin syödä vapaammin, nälkää kunnioittaen (en tietenkään aina onnistunut)
  • Pakonomainen tarve liikkua loppui ja aloin kuuntelemaan enemmän kehoani
  • Oloni oli rennompi ja halusin testata uusia ruokia
  • Pelkäsin painon nousua syömisen lisäämisen vuoksi, mutta paino nousi vain 2 kg (tunnen oloni tyhmäksi, koska kituutin vuosia)
  • Energiaa riitti myös luovuuteen ja aloin kirjoittamaan erityyppisiä tekstejä, kuten tätä blogia

Aiomme Ullan kanssa vielä myöhemmin vaihdella kuulumisia. Suosittelen häntä lämpimästi, sillä hän antoi minulle työkaluja asian käsittelyyn. Iso kiitos toipumisestani kuuluu myös poikaystävälleni Arnolle, jonka mielestä olen kaunis, vaikka painaisin 20 kg enemmän. Hänelle tärkeintä on terveyteni, ei se, paljonko painan.

Syömishäiriö toipumisprosessiKirjoituksellani en halua syyllistää ketään, vaan kehoittaa puhumaan toisistamme kauniisti ja olemaan ymmärtäväisiä. Me ihmiset olemme erilaisia, toiset herkempiä mitä toiset. Mielestäni kenenkään painoa ei ole tarpeen kommentoida, ainakaan ilkeään sävyyn. Syömishäiriöni ei ole ollut kenenkään syytä, vaan monet asiat ajoivat minut tilanteeseen.

Oma tavoitteeni on vapautua kokonaan vaa’asta ja oppia syömään intuition mukaan, aivan kuin pienet lapsetkin tekevät. Keho on oikeasti tosi viisas ja kertoo, mitä se haluaa: joskus se haluaa sinun ravitsevan sitä jollakin tietyllä ravintoaineella tai pyytää lepoa. Kyse on kehoon luottamisesta, mutta uskallammeko heittäytyä täysin kuuntelemaan sitä?

Kannustan sinua myös tukemaan lähipiirissäsi olevia syömishäiriöstä kärsiviä pyytämään ammattilaiselta apua. Elämä ei ole kaloreita, vaan spontaaneja kahvihetkiä rakkaiden kanssa ja liikunnasta nauttimista silloin, kun siltä tuntuu.

Oletko sinä kamppaillut syömishäiriön kanssa? Olisi todella kiva kuulla juuri sinun tarinasi <3

Lue myös:

Syömishäiriöliitto

Free Your Self – Syömishäiriöstä parantuminen

Kuinka rakkaus lausutaan (unettomuus syömishäiriön seurauksena)

 

2

Jonna

2 Comments on Syömishäiriöstä toipuminen: Oma tarinani

  1. Kiitos tästä postauksesta. Ihana lukea, että tilanne on nykyään paljon parempi. En itse oo koskaan sairastanut syömishäiriötä enkä osaa kuvitella, millainen kokemus se voi olla, mutta tällaisten postausten lukeminen antaa ittelle ymmärrystä ymmärtää niitä ihmisiä, jotka sillä hetkellä sairastaa tai ovat parantuneet. Kiitos siis, että jaoit tarinas 🙂

    • Kiitos todella paljon kommentistasi Henna! Mukava kuulla, että pidit tekstistä. Mielestäni on kyllä tärkeä puhua syömishäiriöstä ja toivoisin, että teksti voisi rohkaista muita asian parissa kamppailevia pyytämään apua ja kuten mainitsitkin osuvasti, antamaan ymmärrystä asiasta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *