Hiukset ennenHiuksetSuosikkikampaajani Göteborgissa on Gårda Hår & Hud Nya Gårdassa, keskustan tuntumassa. Etsin pitkään hyvää kampaajaa Göteborgista ja testasin muutamaa paikkaa. Työkaverini suositteli kampaamoa ja uskaltauduin varaamaan ajan. Sain kampaajakseni Fridan ja meillä synkkäsi heti alkuunsa todella hyvin. Mielestäni oli tosi mukava, että Fridalla oli heti ajatus minulle sopivista hiuksista ja hän näytti kuvia heidän Instagram-tililtä.

Käyn kampaajalla noin 3-4 kuukauden välein. Tällä hetkellä yritän kasvattaa hiuksiani, joten ainoastaan leikkaan otsatukkaa säännöllisesti. Minulla oli pitkään useita eri pituuksia tukassa, mutta viime marraskuussa 2018 pätkäisin koko tukan samanmittaiseksi ja tukka näyttää vahvemmalta kuin vuosiin. Halusin käydä kampaajalla vielä ennen meidän tulevaa Aasian reissua, joten varasin ajan jo hyvissä ajoin perjantaille 8.2.

Piristystä hiuksiin

Hiustyylini on vaihdellut vuosien mittaan ja olen kokeilut jopa mustaa ja punaista hiuksiini. Aloitin hiusten värjäämisen 6.luokalla. Oma luonnollinen hiusvärini on tummanruskea, noin 6.asteinen väri. Eniten viihdyn kuitenkin vaaleassa värissä ja se tuntuu parhaiten korostavan piirteitäni. Olin vuosia vetyperoksidiblondi, mutta nykyään silmääni miellyttää luonnollisuus. Vuodesta 2017 olen pelkästään raidoittanut hiuksiani. Minulla on todettu hiusväriallergia, enkä voisi edes käyttää normaaleja värejä hiuksiini. Luulen, että aikoinaan mustalla värillä värjääminen laukaisi allergian. Hiuspohjani oli verellä ja kutisi.

Myöskin tällä kertaa, tarkoituksena oli raidoittaa hiuksia vielä astetta vaaleammaksi. Viihdyin pitkään lähes omanvärisessä tukassa, mutta nyt kaipasin piristystä. Viime kerralla käydessäni Gårda Hårissa, löysi Frida minulle todella mieluisin värin. Sen voit nähdä myös tästä Instagram-kuvasta. Tällä kertaa otettiin käyttöön pari astetta vaaleampi sävy.

Kyseessä on Olaplex-vaalennus, joka ei vaurioita hiusta vaan korjaa sitä. Olaplex-tuotteiden sisältämä patentoitu ainesosa Bis-Aminopropyl Diglycol Dimaleate estää hiuksen rakennetta vahingoittumasta kemiallisten käsittelyjen yhteydessä. Olaplex suoja ja korjaa hiusten rikkisidoksia sekä ehkäisee pysyviä happivaurioita.

Arjen luksusta

Uudet hiukset Göteborg Gårda Hår

Uudet hiukset GBGMinulle kampaajakäynti on arjen luksusta. Nautin, kun saan vain istua tuolissa, lukea naisten lehtiä ja juoda kahvia. Kampaajan kanssa on myös usein kiva höpötellä. Fridan kanssa ollaan puhuttu ruotsiksi ja hän on ollut niin mukava, että on puhunut kanssani hitaammin ja käyttänyt helpompia sanoja.

Kampaajakäynnin jälkeen olo tuntuu aina uudistuneelta ja itsevarmemmalta. Mielelläni panostan rahaa kampaajan, sillä siellä ei kuitenkaan tule käytyä joka kuukausi ja se antaa niin paljon takaisin. En juurikaan osta vaatteita tai kosmetiikkaa, joten olen antanut itselleni luvan hemmotella kampaajalla. Hiustenlaittajana en ole kovin lahjakas ja 99% ajasta hiukset ovat luonnontilassa. Jos sulla on jotain helppoja ja hiuksille helliä kampausvinkkejä, niin laita viestiä 🙂

Taas kerran, olen tyytyväinen lopputulokseen. Kelpaa lähteä reissuun Aasiaan (olemme tosiaan A:n kanssa lähdössä 7 viikoksi Kaakkois-Aasiaan 24.2.) Saa nähdä, että kuinka paljon aurinko vielä vaalentaa hiuksia. Toivottavasti kunto säilyy kuitenkin hyvänä. Reissun jälkeen toukokuussa olisi tarkoitus varata jälleen aika kampaajalle. Harmi vaan, kun en todennäköisesti pääse enää Fridan laitettavaksi 🙂

Mitä sinä tykkäät lopputuloksesta? Ja oletko käynyt kampaajalla ulkomailla matkustaessasi?

4

Jonna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *